Pari päivää Aucklandissa

Heipsan!

Kymmenen päivän Tasmania-retkestä riittää kerrottavaa ja kuvia - paljon!!! Tällä hetkellä en kuitenkaan pysty siitä kertomaan, sillä internet-yhteyteni ja aikani on rajallinen. Kirjoitan koko matkakertomuksen huikeine kuvineen myöhemmin, mutta nyt kerron hieman reaaliaikaisia tunnelmiani Aucklandista!

Saavuin tänne eilen aamukuuden aikaan. Lentoni lähti Melbournesta yöllä ja kesti vain muutaman tunnin. Hostellin (Auckland Kiwi International Hotel - oma huone ja jaettu kylppäri alle 40 €/yö) check in oli vasta klo 14, joten sitä väsyneenä 1,5 tunnin yöunien jälkeen odotellessa pyörin lähinnä kaupungin kahviloissa ja pikaruokaloissa metsästämässä ilmaista internetiä. Ja katsoen Hobitti- ja Taru Sormusten Herrasta -leffoja tabletiltani - virittäytyen kunnolla Uuden-Seelannin tunnelmaan :) Aikamoista sinnittelyä tuo 8 tunnin odotus oli, mutten ollut ainut: useat reppureissaajat olivat päättäneet ottaa torkut mäkkärin sohvalla. Mäkkärin työntekijät näyttivät olevan tottuneita tähän eivätkä edes häätäneet väsyneitä reissaajia pois vaan antoivat heidän nukkua rauhassa. Kun viimein pääsin huoneeseeni, uni tuli harvinaisen nopeasti! Onneksi päätin varata oman huoneen yhteismajoituksen sijaan, sillä päikkärit omassa rauhassa olivat kullanarvoiset.

Nukuin huoneessani muutaman tunnin päikkärit ja lähdin lenkille tutustumaan tarkemmin Aucklandiin. Tykkään juosta uusissa kaupungeissa: mielestäni se on paras tapa tutustua uuteen ympäristöön. Aika ja matka taittuu myös tosi nopeasti, kun on paljon ihmeteltävää. Aivan Aucklandin keskustan tuntumassa oli paljon kivoja puistoalueita, joissa kelpasi juoksennella!

Muutama sana Aucklandista yleisesti: kaupunki sinänsä on kaunis ja keskusta simppeli, mutta ihan hirveästi kodittomia puliukkoja täällä kyllä liikkuu. Ihan eri meininki sen suhteen kuin esim. Melbournessa. Ehkä juuri puliukkojen takia minulle tuli kaupungista vähän likainen kuva. Vehreät puistoalueet tosin kaunistavat tätä kuvaa hieman. Toinen huomio on reppureissaajat. Uusi-Seelanti on yksi maailman suosituimmista turistikohteista ja erityisesti reppureissaajien ja retkeilijöiden mieleen. Sen kyllä huomaa. Katukuvassa ei voi olla huomaamatta turisteja rinkkoineen ja reppuineen. Backpackers-hostelleja löytyy joka nurkan takaa. Ruokakaupat ovat panostaneet ready to go -tyyppisiin valmisannoksiin ja leiriruokaan. Hobitti-elokuvaan liittyviä patsaita ja mainoksia on ripoteltu ympäri kaupunkia. Pikaruokaloita ja kahviloita on pilvin pimein. Turisteja houkuttelevat matkailumainokset esittelevät seikkailuja ja elämyksiä. Ilmaisia wifi-spotteja mainostetaan paljon, ja ihmiset (itseni mukaanlukien) viettävät tunteja kahviloissa vain saadakseen ilmaisen nettiyhteyden läppäriinsä, tablettiinsa tai kännykkäänsä. Yksin en siis todellakaan rinkkani kanssa ole!

Kello tulee täällä 12. Olen aamukahvilla mäkkärissä kirjoittamassa tätä postausta. Pian lähden ostamaan telttaa ja muita leiritarvikkeita, sillä 4-5 tunnin päästä jätän Aucklandin taakseni ja suuntaan kohti etelää. Löysin Backpackers New Zealand -facebook-ryhmästä tytön, joka etsi matkaseuraa. Hänen kanssaan on nyt tarkoituksena lähteä parin viikon roadtripille ympäri pohjois- ja eteläsaarta. Auto on vuokrattu, summittainen reitti suunniteltu ja osa leirintäpaikoista tsekattu. Tarvitsemme enää teltan, leiriruokaa ja mahdollisesti muita matkatovereita. FB-ryhmässä monet havittelevat kyytejä kaupunkien välille, joten niitä tulemme ainakin tarjoamaan. Odotukset tulevaa retkeä kohtaan ovat korkealla, ja parasta on, että myös Tifany on TSH-fani - huominen matkakohteemme onkin Hobitton: TSH-elokuvien Konnun kuvauspaikka. Looking forward to that :)

Saa nyt nähdä, kuinka paljon ehdin reissun aikana kirjoittamaan. Kuvia ja tunnelmia tiedossa viimeistään sen jälkeen!

- Katju

Hyvästi Launceston

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet huikean Tasmania-roadtripin merkeissä - siitä kattava päivitys tulossa myöhemmin. Tänään on kuitenkin toiseksi viimeinen päiväni Launcestonissa, joten päätin kirjoittaa haikeista tunnelmistani.

En ole vielä tajunnut, että tosiaan lähden täältä huomenna. Ajatus tuntuu omituiselta, sillä olen tehnyt tästä kaupungista kotini. Tällaiseen pieneen maalaiskaupunkiin oli helppo kiintyä ja löytää oma paikkansa sieltä. Vaikka olen odottanut tulevia viikkoja innolla ja kaipaan jo kotiin, on todella surullista lähteä täältä. Launcestonin hylkääminen tuntuu erityisen pahalta, sillä tiedän, että tänne ei tule helposti enää eksyttyä. Australiaan palaan aivan varmasti jonain päivänä, mutta Tasmania on jumalan selän takana - vielä kauempana kuin Australian manner, ja en näe mitään syytä palata enää Launcestoniin: olenhan kolunnut tämän pikkukaupungin läpikotaisin näiden kuukausien aikana. Ainut syy paluulleni olisi ikävä ja tämä outo kiintymys, joka minulle on syntynyt tätä paikkaa kohtaan näiden kuukausien aikana.

Lähdettyäni tulen muistamaan Tasmanian toisena kotinani. Harva suomalainen on eksynyt tänne. Tiesin itse asiassa ennen lähtöäni vain yhden ihmisen, joka on käynyt täällä. Suomalaisia en ole täällä tavannut, eikä ole kukaan tapaamani tasmanialainenkaan. Se lisää entistä enemmän kiintymyssuhdettani tähän paikkaan: tämä saari on minun saareni. Se oli kotini ja viihdyin siellä. Tämä pikkukaupungin tyttö eksyi todellakin oikeaan paikkaan. Melkeinpä voisin kutsua Tasmaniaa Australian Saloksi, heh :)

Vihaan hyvästien jättämistä yli kaiken. Olen todella huono siinä. Huominen tulee olemaan vaikea. Monet muut vaihto-oppilaat, jotka lähtevät samoihin aikoihin, matkustavat joko suoraan kotimaahansa tai jatkaavat reissaamista ympäri Australiaa ja Oseaniaa kavereidensa kanssa. Oma tilanteeni on erilainen: jatkan reissaamista yksin. Se tekee lähdöstäni ehkä vielä entistäkin raastavampaa. Toisaalta, tätähän minä halusin. Tykkään matkustaa yksin ja tavata uusia ihmisiä. Sitä elämäni tulee seuraavat kuusi viikkoa olemaan.

Tuntuu vaan niin oudolta lähteä huomenna. En ole varautunut tähän! Pakkaaminen on kesken ja suunnitelmat tästä eteenpäin aikalailla auki. Huomenna suuntana Uusi-Seelanti, mutten osaa vielä keskittyä siihen. Tänään nautin ystävieni seurasta viimeistä kertaa. Huomenna hyvästelen tämän kaupungin ja toivon näkeväni sen vielä jonain päivänä.

- Katju

Lomaviikko Fidzillä

Moni saattaa ajatella, että koko Australian vaihtoni on yhtä lomaa. Olen kuitenkin elänyt täällä enimmäkseen samanlaista arkea kuin Suomessakin: opiskelijabudjetilla on menty ja kouluhommia painettu. Stressaavien viikkojen, monien pitkien esseiden deadlinepäivien sekä etenkin usean viikon juoksutreenin ja Melbournen maratonin jälkeen kaipasinkin jo todella kipeästi lomaa. Haaveissani oli jo pitkään ollut ihan kunnon rentoutumisloma, jonka aikana ei tarvitsisi stressata yhtään mistään. Matiaksellakin oli sopivasti kausi ohi ja olimme molemmat todellakin loman tarpeessa, kun hän saapui tänne. Olimme pari kuukautta sitten vähän extempore-tyyliin päättäneet lähtevämme Fidzille ja varanneet lennot ja hotellit tuosta vaan yhdessä hujauksessa.

Melbournen jälkeen palasimme muutamaksi päiväksi Launcestoniin viimeisten koulujuttujeni takia. Oli ihan kiva myös esitellä Matiakselle uusia kotikulmiani :) neljä päivää Tasmaniassa hurahti ohi nopeasti, ja pian olimmekin taas lentämässä kohti Melbournea. Melbournessa vietimme yhden yön Best Western -hotellissa lentokentän lähettyvillä (Suosittelen oikein lämpimästi! Palveluihin sisältyi mm. ilmainen lentokenttäkuljetus 24/7), josta suuntasimme aikaisin seuraavana aamuna takaisin lentokentälle: matka kohti paratiisia voi vihdoinkin alkaa!

Yleensä suunnittelen reissuni etukäteen todella tarkkaan takaakseni halvimmat hinnat ja parhaat elämykset. Fidzin matkaa en ollut ehtinyt suunnitella lainkaan. En tiennyt yhtään, mitä tehdä, minne mennä ja millä kulkea. Tämä kostautui muutamaan otteeseen, kun jouduimme ottaa 10 kertaa kalliimman taksin naurettavan halvan bussin sijaan ja kun koko loman aikana emme juurikaan muuta tehneet kuin rentoutuneet vaikka kaikenlaisia seikkailuaktiviteetteja ja elämyksiä olisi ollut tarjolla. Toisaalta vietimme saarella vain 6 päivää emmekä halunneet ahtaa niitä täyteen ohjelmaa, sillä reissun päätarkoitus oli rentoutuminen ja löysäily.

Hotellimme, Tambua Sands Beach Resort, sijaitsi Fidzin lounaisrannikolla 2-3 tunnin ajomatkan päässä Nadin lentokentältä. Valitsin hotellin halvan hinnan (36€/yö) ja hyvien asiakaspalautteiden takia. Tambua Sands oli pieni lomakohde yksityisellä rannalla aivan Fidzin "ykköstien" varrella. Hotellihuoneet olivat pieniä yksityisiä mökkejä: meillä oli siis käytössämme kokonainen omaa asuntoani suurempi mökki. Kyseessä ei tosiaan ollut mikään luksushotelli, joten siisti ja iso hotelli"huone" oli ehdottomasti positiivinen yllätys.

Lomastamme ei ole juurikaan mitään jännittävää kerrottavaa. Lähinnä makoilimme uskomattoman kauniilla hiekkarannalla tai riippumatossa, söimme paljon hedelmiä ja joimme hotellin drinkkejä: kunnon rentoutumista siis! Vierailimme pari kertaa myös paikallisessa Sigatokan "kaupungissa"(= kylässä), jossa ruoka oli huomattavasti halvempaa kuin hotellilla. Kerran kävimme pikku lenkillä paikallisessa pikkuruisessa kylässä - se olikin ainut urheilusuorituksemme koko matkan aikana.

Sigatoka

Kuusi päivää paratiisissa vierähti nopeasti, ja pian olimmekin jo takaisin Melbournessa, jossa vietimme taas yhden yön kunnes Matiaksen oli aika palata Suomeen ja minun takaisin Tasmaniaan. Eron hetki oli taas hirveä: vihaan hyvästejä. Tiesin kuitenkin, että loppuaikani maailman tällä puolella tulee olemaan täynnä reissaamista ja seikkailuja ympäri Oseaniaa. Pari kuukautta menee siis nopeasti :)

Matkalla tuli kyllä akut ladattua täyteen. Eikä haittaa yhtään, vaikkei se Fidzin lämpö ihan 30 asteeseen yltänytkään (reissumme osui "sadekaudeksi", joten lämpötilat pysyttelivät päivisin 25 ja öisin 20 asteen tuntumassa, mutta onneksi pilvisiä päiviä oli vain muutama). Fidzi oli ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, johon tuskin Suomesta tulee ikinä lähdettyä. Jos joskus sinne palaan, niin todennäköisesti jostain Oseaniasta käsin. Reissun jälkeen riitti taas energiaa keskittyä viimeiseen kokeeseen (joka on nyt siis ohi!!!) ennen koulun päättymistä ja uuden seikkailun alkamista :)

- Katju

Viikonloppu Melbournessa

Luvassa lyhyt postaus Melbourne-viikonlopustani! Siitäkin on aikaa jo kuukausi, mutta sopivaa väliä blogin kirjoittamiseen ei vain ole yksinkertaisesti löytynyt...

Lähdin Melbourneen perjantaina heti kenttäretkeltä palattuani. Poikaystäväni Matiaksen kone laskeutui myös Melbournen lentokentälle pari tuntia omani jälkeen. Oli kyllä sanoinkuvaamattoman upea hetki nähdä hänet yli kolmen kuukauden tauon jälkeen - joskin nuo kuukaudet olivat vierähtäneet tosi nopeasti.

Melbournen lentokentältä pääsi lentokenttäbussilla kaupunkiin helposti ympäri vuorokauden (meno-paluu-lippu muistaakseni 30 dollaria). Bussiterminaalista raahauduimme keskiyön aikoihin parin kilsan matkan hotellillemme: toinen kenttäretkestä uupuneena ja toinen jetlagin kourissa. Olimme bookanneet kaupugin keskustasta halvan backpackers-tyylisen hostellin (City Centre Budget Hotel), jossa oli jääkaapilla ja vedenkeittimellä varustettu oma makuuhuone, mutta jaettu kylpyhuone, vessa ja keittiö. Tykkäsin hostellista kovasti: henkilökunta oli todella ystävällinen, huone oli erittäin siisti ja hostellissa oli yllättävän rauhallista (yleensä tilanne backpackers-hostelleissa voi olla vähän eri). Suosittelen paikkaa kaikille, jotka etsivät Melbournesta halpaa majoitusta, mutta haluavat kuitenkin oman huoneen :)

Huoneemme City Centre Budget Hotelissa

Melbourne-reissun päätarkoitus oli sunnuntain maratonini. Sitä ajatellen heräsimmekin aikaisin lauantaiaamuna ja lähdimme pienelle aamulenkille ympäri Melbournen keskustan suuria puistoalueita. Launcestonin minimaalista puistotarjontaa ei voi edes verrata Melbournen puistoihin, joissa eivät lenkkipolut ihan heti kyllä pääse loppumaan.

Lauantain ohjelmaamme kuului vaan kierrellä ympäri kaupunkia vailla sen tarkempia suunnitelmia. Alla muutamia havaintoja kaupungin menosta:



Tapahtumat. Tätä rakastan isoissa kaupungeissa: aina löytyy jotain menoa ja meininkiä. Lauantaina yhdessä kaupungin puistoista järjestettiin iso "zombi-miitti", johon raahautui valtava määrä zombeiksi sonnustautuneita ihmisiä: näky oli kuin Walking Deadista. Tapahtumasta meillä ei ollut mitään tietoa ennen kuin lähdimme seuraamaan zombien virtaa, jota ei voinut olla huomaamatta. Sunnuntaina taas aivan hotellimme vieressä vietettiin meksikolaisia korttelijuhlia: koko kortteli oli verhottu räikeisiin eteläamerikkalaisiin koristeisiin, paikalla oli latinobändi ja tarjolla eteläamerikkalaista katusafkaa.

Ratikka. Ilmainen ratikka kulkee n. vartin välein ympäri kaupungin keskustaa. Sillä pääsi helposti näkemään koko keskustan (joka on muuten ihanan tiivis ja simppeli - ei pitkiä kävelymatkoja!) ja hyppäämään pois kyydistä aina halutessaan. Samanlainen ilmainen ratikka ympäri Helsingin keskustaa olisi loistava idea turisteja ajatellen!



Southbank. Yarra-joen eteläranta ja sen uskomattomat kahvilat, baarit ja ravintolat.... Oli pakko pysähtyä muutamaan otteeseen nauttimaan lasillinen kylmää juotavaa, kuppi kuumaa kahvia, lounas tai jäätelö. Aivan ihana ja tunnelmallinen alue. Rahaa siellä saa myös kulumaan kiitettävän helposti.



Puistot. Näistä mainitsinkin jo. Melbournen keskusta on juoksijan paratiisi. Suuret, upeat, vehreät puistot houkuttelevat niin lenkkeilijöitä kuin myös auringonpalvojia ja piknik-retkeilijöitäkin.

Urheiluareenat. Kuulin joltain, että Melbourne olisi Australian kahvi- ja ruokapääkaupunki. Urheilustadioneiden määrän perusteella sen on oltava myös urheilupääkaupunki. Suurimman stadionin - Melbourne Cricket Groundin lähettyvillä on ainakin neljä muuta urheiluareenaa, ja toisella puolella keskustaa vielä pari lisää. Suurin osa urheilupaikoista on kuitenkin keskittynyt kätevästi samalle alueelle.

Kauppakeskus. Aivan Melbournen sydämessä on valtava kauppakeskus hulppeine merkkiliikkeineen. Shoppailun makuun en päässyt, sillä matalan budjetin vaatekauppoja oli tästä kauppakeskuksesta mahdotonta löytää. Tyydyin siis mainosikkunashoppailuun ja keskustan lämpimästä tunnelmasta nauttimiseen: ihmiset olivat liikkeellä sankoin joukoin ja kauppakeskuksen nurkilla pyöri jos jonkinlaista katutaiteilijaa ja -muusikkoa.

Federation Square. Aukio täynnä kahviloita, ravintoloita ja baareja. Tännekin upposi rahaa mukavasti maratonin jälkeen. Aukiolla myös valtava skriini, jossa pyöri tällä kertaa paikallinen jalkapallomatsi.

St Kilda. Sinänsä erittäin kaunis pitkä hiekkaranta kaupungin eteläpuolella, mutta yli 20 kilometrin juoksu sen St Kildan rantabulevardia pitkin oli itselleni ihan tarpeeksi. Ei tehnyt mieli palata tänne maratonini jälkeen.

Lauantaina siis kiertelimme näissä paikoissa, aikaisin sunnuntaiaamuna oli ohjelmassa ensin 42,2 km juoksemista, minkä jälkeen keskityimme nauttimaan 28 asteen lämmöstä terasseilla ja puistoissa. Kyllä kelpasi! Kaiken kaikkiaan viikonloppu Melbournessa oli ihana, joskin nähtävää ja tehtävää olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Joskus haluan vielä palata tähän kaupunkiin. Suuresta koostaan huolimatta se tuntui kotoisalta: ehkä simppelin keskustan ja puistoalueiden takia.

Takaisin Launcestoniin lähdimme aikaisin maanantaiaamuna. Onhan tämä kaupunki aivan erilainen kuin merentakainen sisarensa: Melbournessa riittää varmasti aina ohjelmaa, mutta tähän pieneen kaupunkiin olen kotiutunut ja tykästynyt. Täällä on helpompi löytää oma paikkansa. Ajatus Launcestonin jättämisestä tuntuu päivä päivältä surullisemmalta...

P.S. Melbournen maratonista kiinnostuneet: varsinaisesta kisasta kirjoitin kattavan raportin juoksublogissani.

- Katju

Teaching and Learning in the Outdoors -kenttäretki!

Retkeä retken perään, ja kuuden esseen deadlinepäivät samalla viikolla. Ei ihme, etten ole ehtinyt näistä retkistä vielä kirjoittamaan. Seuraavasta kenttäretkestä kerronkin siis vähän lyhyemmin ja panostan sanojen sijaan kuviin :)

Seuraava retkeni oli siis kurssin "Teaching and Learning in the Outdoors" kanssa tehty kolmen päivän kenttäretki Narawntapun kansallispuistoon, joka oli jo edellisellä retkellä tullut itselleni tutuksi. Tämän kurssin aikana olimme suunnitelleet leirin aktiviteetteineen PCYC:n nuorille. Kurssilla oli vain 7 opiskelijaa, joten jaoimme kolmen päivän suunnittelut opiskelijoiden kesken niin, että yksi pari oli aina vastuussa yhden päivän ohjelmasta sekä muusta suunnittelusta. Itse olin kolmantena Michaelin ja Benin ryhmässä, ja meidän vastuullamme oli toinen päivä sekä koko leirin "Safety and Risk Management Planin" - turvallisuussuunnitelman - laatiminen. Monen tunnin suunnittelut ja turvallisuusseikkojen pähkäilyt olikin leiriä varten tehtynä, joten oli kiva päästä vihdoinkin toteuttamaan kaikki suunnitelmat käytännössä.

PCYC (Police Citizen Youth Club) on hyväntekeväisyysjärjestö, joka järjestää erilaisia aktiviteetteja, kerhoja ja kursseja kaikille yhteisön jäsenille, mutta erityisesti (huono-osaisille) nuorille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta tai joutua pahoille teille. Usein näillä nuorilla on jo rikollistaustaa tai heidät on erotettu koulusta tms. Näiden nuorten kanssa toimiminen tietysti hieman pelotti itseäni etukäteen: etenkin, kun en ole hirveästi teini-ikäisten kanssa ennen työskennellyt. Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tulin poikien kanssa toimeen erinomaisesti! Mahtavia tyyppejä, ei voi muuta sanoa. Leirille tosin osallistuikin vain neljä nuorta, sillä jopa kuusi nuorukaista perui osallistumisensa viime hetkillä. Eipä tuo tosin haitannut, sillä ryhmästämme muodostui tosi tiivis ja läheinen - oikeastaan unohdin kokonaan olevani "opettajan" roolissa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kerronkin leirin kulusta kuvien muodossa:

Leiri alkoi yhteisellä ryhmäaktiviteetilla: pöydän rakentamisella

Rannalle mentiin pelaamaan rugbya ja futista

Oma pikkuinen asumukseni :)

Ekana iltana harjoiteltiin trangian käyttöä

Pimeän tullen Narawntapu kuhisi villieläimiä, joita piti hätistellä pois ruokien kimpusta.

Leirin ekalle illalle osui sattumalta "lunar eclipse" - eräänlainen kuunpimennys, jolloin kuu muuttuu verenpunaiseksi. Sitä sitten ihasteltiin yhdessä. Harmi vaan, ettei kamerani saanut ikuistettua tuota näkyä :/

Seuraavan päivän ohjelma rakentui kuuden tunnin vaellusretken ympärille

Pysähdyimme Copper Covelle lounaalle

"Flags"

3D-kartan rakentamista hiekasta

Toisena iltana trangia-taitoja sovellettiin MasterChef-haasteessa

Leirin viimeisenä päivänä ohjelmassa oli Amyn suunnittelema mahtava Amazing Race, johon opiskelijatkin pääsivät ottamaan osaa. Ennen paluuta Launcestoniin itsereflektio- ja palautetuokion aikana meinasi kyllä tulla tippa linssiin kun tajusin, että nyt on sitten opiskelut Tasmaniassa periaatteessa paria esseetä ja yhtä tenttiä vaille purkissa. Leiri, jota oli suunniteltu heinäkuusta asti, oli nyt pidetty. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Koko leirin suunnittelu ja ennen kaikkea sen pitäminen opetti taas paljon asioita opettamisesta ja ohjaamisesta - leiritaitoja unohtamatta. Näitä tyyppejä tulee ikävä ja tätäkin leiriä tulen kyllä varmasti muistelemaan lämmöllä pitkään :)

- Katju